Tunnesäätely

Syömishäiriöstä kärsivä henkilö pyrkii usein välttelemään tunteitaan. Sairaus perustuu yritykseen katkaista yhteys tunteisiin ja kehoon. Kun sairastunut joutuu kohtaamaan tunteitaan, pakeneminen on usein ensimmäinen reaktio. Pakeneminen voi olla niin automaattista, että tunteita ei edes huomaa. Tunteet voivat tuntua kivuliailta ja aiheuttaa paniikkia (tunnekammo).

Kun tunnesäätelyn työkalut puuttuvat, tunteet voivat tuntua ylivoimaisilta. Sairastunut etsii turvaa syömishäiriön oireista lievittääkseen vaikeita tunteita, kuten ahdistusta, surua, häpeää tai vihaa.

Tunnesäätelyn tukeminen on keskeisessä roolissa syömishäiriöiden hoidossa. Uusia keinoja harjoitellaan yhdessä hoitajan ja vanhempien tuella. Tunnesäätely vaatii usein pitkää harjoittelua jotta se voi sujua itsenäisesti..

Joskus tunnesäätelyharjoittelun alkuun lähdetään perusasioista. Tällöin tutustutaan erilaisiin tunteisiin ja siihen, millaisissa tilanteissa kukin tunne voi ilmetä. Yhdessä sairastuneen kanssa harjoitellaan vahingollisten tunnesäätelytapojen tunnistamista ja turvallisempien, toimivien työkalujen käyttämistä niiden sijaan.

Toipumisprosessin aikana sairastunut harjoittelee kohtaamaan tunteensa hylkäämättä niitä. Hän opettelee olemaan tunteen kanssa. Vähitellen tunteet alkavat tuntua vähemmän pelottavilta, mikä vähentää tarvetta turvautua haitallisiin tunnesäätelymenetelmiin.

Prosessia helpottaa, jos vanhemmat eivät myöskään pelkää lapsen tunteita. Voimakas tunne menee aina ohi. On luonnollista, että lapsi kokee vihaa ja ahdistusta, kun häntä estetään käyttämästä syömishäiriöön liittyviä keinoja. Vanhempien tehtävä on sietää näitä tunnereaktioita ja auttaa siten lasta kestämään omat tunteensa.

Sairastunut tarvitsee usein apua uusien rauhoittumiskeinojen löytämisessä. Esimerkin ja yhteisen harjoittelun kautta sairastunut voi oppia säätelemään tunteitaan esimerkiksi rentoutumisen, hengitysharjoitusten, puhumisen, kirjoittamisen tai maalaamisen avulla.